Maailman rumin kirjasto...

... on Frankfurtin yliopiston yhteiskuntatieteiden kirjasto. Sanat eivät pysty kuvailemaan paikan karmeutta. Byrokratiasyistä vaati kolme vierailua paikan päällä, jotta vihdoin pääsin lainailemaan gradukirjoja, ja kolmannella kerralla tajusin jo ottaa kameran mukaan.



Olen aina tykännyt kirjastoista, ja yleensä ne tuppaavat olemaan sisältönsä arvolle sopivia paikkoja. Tämän kohdalla joutui kuitenkin hieraisemaan silmiä; ajattelin ensin kyseessä olevan opiskelija-asuntolan (taitaa se olla sitäkin) mutta kirjastohan se siinä.

Alla olevassa kuvassa on rakennuksen aula, viehättävä yhdistelmä uimahallia ja pommisuojaa.

Itse kirjasto sijaitsee 17. kerroksessa (tornissa on 34 kerrosta) ja ensimmäisellä kerralla olin varma, että hissi romahtaa matkan aikana varmaan tuhoon. Huomauttaisin siis vielä, että alla olevassa kuvassa on yliopistorakennuksen hissi eikä sen vessa.

 

Ja tässä sisäänkäynti kirjastoon. Parasta: oranssi ovi.

Itse kirjasto oli kuitenkin olennaisilta osin (eli kirjoiltaan) oikein asiallinen. Jos osaisin saksaa niin kyseessä olisi varsinainen eldorado, sillä globaalin hallinnan hyllystä puolet nimikkeistä oli saksankielisiä. Montakohan suomenkielistä teosta alalla on julkaistu?

Heidelberg

Eilen tehtiin kuuden muun harkkaritytön kanssa päiväreissu Heidelbergiin. Monet olivat mainostaneet kaupunkia näkemisen arvoisena, matka oli siedettävän pituinen, lauantaiksi oli luvattu hyviä kelejä eikä lauantaille ollut muutakaan ohjelmaa. Hyppäsimme siis junaan.

 

 Saksalainen julkisen liikenteen hinnoittelupolitiikka on jotain todella kummallista. Esim. Frankfurtin joukkoliikenteessä kuukausikortin hinta on 76e mutta sakko liputta matkustamisesta on 40e, eli kiinni pitäisi jäädä 2 kertaa kuussa jotta jäisi tappiolle, eikä tarkastajia näe missään. Kuitenkin jos seurueessa joillakin on kuukausilippu, voi heidän seurassaan matkustaa luvalla liputta iltaisin ja viikonloppuisin. Toisaalta junamatkailu on keskimäärin aika hintavaa, mutta ryhmälipuilla voi reissuun päästä todella halvalla. Koko päivän voimassa olevan Schönes Wochenende -lähijunalipun 5 hengelle saa 39 eurolla, eli meidän 100km suuntaansa olleelle reissulle tuli hintaa yhteensä 8 euroa per naama. Jos oltaisiin ostettu oma lippu jokaiselle niin hinta olisi ollut 23e. Suuntaansa. Mitä?

 

Napattiin siis halpa ja täsmällinen juna Frankfurtista Schvetzingeniin, josta matka jatkui bussilla Heidelbergiin. Kaupunki on yksi niistä harvoista, jotka selvisivät lähes vahingoitta sodasta, ja keskiaikaisine keskustoineen ja 1300-luvulla perustettuine yliopistoineen nähtävää riitti. Heidelbergissä sattui vielä olemaan jotkut paikalliset festarit, joiden ruokakojuja hyödynsimme ahkerasti.

Heidelberg on ehkä tunnetuin siellä sijaitsevasta rauniolinnasta. Jokseenkin tuusan nuuskaksi tuo laitos tosin meni jo 30 vuoden sodassa, eli ihan tuoreimmillaan se ei ole ollut enää hetkeen. Vuorella sijaitsevasta linnasta oli kuitenkin todella messevät näkymät yli kaupungin, ja kaupunki vaikuttaa kunnostavan hiljalleen linnaa hieman parempaan kuntoon. Ikäväksemme samaan aikaan paikalle pölähti 40 korealaista mummoa, jotka tukkivat kaikki kulkuväylät, emmekä päässeet tarkastamaan ihan jokaista linnan nurkkaa.

Linnan lisäksi kaupungissa ilahdutti paikallinen Heidelberger-olut sekä entisten hevostallien edullinen lounasbuffet. Frankfurt taitaa lopulta olla saksalaisella mittapuulla aika kallis kaupunki, vaikka entistä espoolaista kieltämättä lämmittääkin 4 euron sushitakeaway (jonka tilaan nykyään saksaksi).

Noin arkirintamalla gradunteko on vihdoin napsahtanut käyntiin oikein toden teolla, motivaatio on kova ja työteho kovempi. Mieluummin sitä kirjoittaa kuin katsoo saksaksi dubattua Futuramaa. (Alla olevassa kuvassa saksalainen viinitynnöri)

P.S. SA pääsi taas elementtiinsä eilen, kun junan kuuluttaja HUUSI kolmeen otteeseen mielestään väärällä pysäkillä pois jääville ihmisille! Holhoavaa? Ehkä. Avuliasta? Todellakin. Ystävällistä? .....

Aletschjäätikkö

Vaihdon ensimmäinen haikkausreissu on tehty!

Emme vaihtarikavereideni kanssa mahtuneet tänään järjestettävälle EPFL:n vaihtariyhdistyksen reissulle Aletschjäätikölle, koska kysyntä oli vähemmän yllättäen valtava: onhan kyseessä 23 km pitkä Alppien suurin jäätikkö. Olimme jo alkaneet juonia omatoimista reissua jäätikölle. Täydellinen tilaisuus reissuun kuitenkin tarjoutui, kun tapaamamme paikallinen, taustaltaan hollantilais-italialainen, EPFL:n opiskelija kutsui meidät haikkaamaan jäätikölle tätinsä alppimajalta käsin. Pakkasimme saksalaisen kaverimme Volvon lyhyellä varoitusajalla ja lähdimme perjantai-iltana ajamaan kohti Valais'n kantonin itäosaa.

Nousimme iltayhdeksän aikaan köysiratahissillä noin kahden kilometrin korkeuteen Bettmeralpin autottomaan kylään, jossa isäntämme alppimaja sijaitsee. Vietimme iltaa pastaa tankaten ja alppitunnelmasta nauttien. Pimeässä maisemat eivät vielä hahmottuneet, mutta aikaisen aamuherätyksen jälkeen leuka kalahti alppimajan parvekkeeseen:


Aamupalan jälkeen oli aika lähteä taipaleelle. Säästimme heti alkuun voimiamme ja nousimme hissillä Bettmersee-järven korkeudelle. Siitä alkoi varsinainen haikki. Nousimme vuoren harjanteelle ja kuljimme parin sadan metrin korkeudella jäätiköstä olevaa polkua jäätikön myötäisesti. Reissu oli yhteensä noin 20 kilometrin haikki vaihtelevassa maastossa metsästä karuun kasvittomaan vuorenrinteeseen. Nousuja ja laskuja kertyi muutama sata metriä. Ohuessa vuoristoilmassa pienikin nousu sai ihmiset puuskuttamaan, mikä oli minulle uusi kokemus. Aikaisemmin olin haikannut vuoristomaastossa Juravuorilla Geneven lähellä, mutta siellä 500-1700 metrin korkeudessa eroa ilmassa ei huomannut. Kaikkine ruoka-, lepo- ja maisemien ihailutaukoineen reissuun meni noin kymmenen tuntia.

Sää oli upea ja jäätikkö vielä sitäkin upeampi. Tällä alueella on vielä kasvillisuutta ihan metsäksi asti:


Reissun varrelta löytyi myös karumpaa maastoa.


Reissu oli kyllä loistava. Hienossa maastossa mieli lepäsi ja vaihtarikavereihin tuli tutustuttua entistä paremmin. Jotain jäi myös seuraavaan kertaan: uintireissu alppijärvessä ja tapaamiemme herrasmiesten suosittelema bhutanilaisten asiantuntijoiden insinööritaidolla rakennettu Euroopan suurin (tai jotain) riippusilta jäivät väliin ajanpuutteen takia. Isäntämme vieraanvaraisuus jäi mieleen erityisen hienona asiana, ja siitä hänelle vielä näin anonyymisti kiitokset!

Eka kouluviikko, Frankfurt ja Mitfahrgelegenheit

Eka varsinainen opiskeluviikko EPFL:ssä on nyt ohi. Se on ollut vähän sellaista eri luennoilla juoksemista, koska valitsin alkuun enemmän kursseja kuin mitä aion lopulta ottaa. Kurssikuvauksen perusteella kurssista ei paljoa voi sanoa, joten aloitusluentoja on nyt tullut käytyä. Osa kursseista on osoittautunut täysosumiksi, osasta minulta puuttuu ratkaiseva määrä esitietoja ja osa taas on asiaa, jotka olen jo moneen kertaan opinnoissani kolunnut. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa eka luento jää viimeiseksi. Sopiva setti opintoja alkaa hahmottua.

Vajaa viikko Frankfurtissa oli mukava, vaikka kaupungissa ei turistimielessä niin hirveästi mielenkiintoista ole. Mieleen jäi erityisesti keskiviikon afterwork-bileet EKP:n alakerrassa sijaitsevassa Living-baarissa. Baariin tullaan noin kuudelta sisään, maksetaan kuuden euron pääsymaksu ja syödään buffet-pöydästä kolme ruokalajia. Kalja maksaa neljä euroa. Noin iltaysin aikaan buffet-pöydät raivataan pois ja bileet räjäytetään käyntiin. Lähiseudun pankkiirit ja muut pukuihmiset bailaavat armotta alkuillan ja lähtevät aikaisin kotiin tutimaan. Tehokasta!

Tässä kuvassa öinen EKP:n Eurotower, taustalla häämöttää alakerran Living.


Matkustin Frankfurtiin ja takaisin kimppakyydillä, jonka löysin vaihtarikaverini suositteleman Mitfahrgelegenheit-palvelun kautta. Palvelussa voi tarjota ja hakea liftejä ja se toimii eri Euroopan maissa — miksi ei Suomessa? Palvelua suositellut saksalainen vaihtarikaverini matkustaa Lausanne-Ffm-väliä samasta syystä kuin minä: hänen poikaystävänsä asuu Ffm:ssä. Kyytien myötä kävi ilmi, että myös Frankfurtista kotoisin oleva kuskimme on vaihtari EPFL:ssä. Jos aikataulut käyvät yksiin, autoja saadaan siis täyteen mukavasti.

(Ruoka)ostoksilla ulkomailla

Jyri oli täällä viikon, siksi ei paljon tullut kirjoiteltua :) Toivottavasti saadaan kuulla Jyrin fiiliksiä kaupungista sekä kimppakyydillä matkustamisesta piakkoin. Nyt kuitenkin ajatuksia saksalaisista ruokakaupoista sekä asiakaspalvelusta.

Ruokaostosten teko yhdelle on vaikeaa jo kotonakin, kun on tottunut hankkimaan ruokaa kahden ihmisen tarpeiksi. Itselleen kun ei oikein viitsi kokata kunnolla, joten viimeisinä viikkoina Espoossakin kauppakassista saattoi kotoa löytyä esim. avokado, raejuustoa ja salsaa, ja siinä se. No, täältä ei saa raejuustoa ja salsaosastoakin edustaa pelkkä Old El Paso (!!), plus avokadot ovat lähimarketissakin Herkun hinnoissa, joten täytyy keksiä jotain muuta. Lisäksi mulla ei ole kämpässä uunia, mikä rajoittaa sekin kokkailuja.

Eniten täällä hämmästytti kaupassa vähäinen etnisten ruoka-aineiden määrä. Tex mexiä edustaa ihan oikeasti puoli hyllymetriä Old El Pasoa, eikä japanilaisia aineksia juuri ollenkaan. Toisaalta kaikkea italialaista on noin puoli kauppaa, toinen puoli on sitten maitotuotteita. Meidän lähi-HITistä löytyy niin monta jogurtti- ja rahkajohdannaista, että on vaikeaa ymmärtää niille kaikille löytyvän eri nimet. Kaupasta ei sen sijaan saa leipää, sillä kaikki ostavat leipänsä leipomoista, joissa leipä ei suinkaan ole halpaa. Ruispalat 1,79 -tarjouksia ei todellakaan ole.

Kun sitten selviydyt kori täynnä maitotuotteita ja pastaa kassalle, kohtaat ilmiön nimeltä Saksalainen Asiakaspalvelija (SA). SA on aivan omanlaisensa ihmistyyppi. SA on varmasti periaatteessa ihan mukava ihminen, mutta ei anna tämän vaikuttaa työhönsä. SA:n tehtävä on olla tehokas olematta ystävällinen. SA:n kanssa kaikki asiat hoituvat, mutta ilman hymyä tai avuliaisuutta. SA tekee kuitenkin monella tapaa elämästäsi helppoa: Baarin plokkari-SA pitää valtavan lasisaavinsa kansa huolta siitä, että tyhjä lasi katoaa pöydästäsi viiden sekunnin sisällä lasin tyhjenemisestä. Samalla hetkellä tarjoilija-SA saapuu poimimaan seuraavan tilauksesi. Kassajono hupenee hetkessä, kun kivikasvoinen SA "palvelee" asiakkaan toisensa jälkeen. Kun pääsee yli SA:n teeskentelemättömästä tehokkuusajattelusta, saksassa asiointi sujuu oikein helposti. Vaikka yhteistä kieltä ei yleensä olekaan.

Mainhattan

Frankfurtin pilvenpiirtäjäaalue sijaitsee keskustan länsiosassa ja tunnetaan myös Mainhattanina. Toisin kuin eräille muille korkeita rakennuksia isännöiville kaupungeille (Lontoo tulee ensimmäisenä mieleen, New Yorkissa en ole käynyt), Frankfurtille pilvenpiirtäjät eivät oikein tunnu itseoikeutetuilta: fiilis on vähän sama kuin jos Kampista yhtäkkiä törröttäisi pilvenpiirtäjäviidakko. Tuntuma tuolla kävellessä on lähinnä se, että johonkin nämä tönöt on täytynyt pystyttää eikä Euroopasta ole tämän varteenotettavampaakaan vaihtoehtoa löytynyt.

Korkein torni täällä on Commerzbankin uusi pääkonttori, joka kuulemma häviää jollekin Moskovan tornille 5m ollen näin Euroopan 2. korkein rakennus. Oman työhuoneen ikkunasta (vain 10. kerros) onkin näkymä erääseen tämän talon lukuisista auloista. Itse istun siis vaatimattomasti 21-kerroksisessa talossa, jonka fiilis on aika lähellä Fortumin tornia. Frankfurtin pilvenpiirtäjissä tuo on piskuisinta luokkaa.

Pilvenpiirtäjiä isännöivät tietysti pankit, joille komeat puitteet ovat tärkeitä. Neue Mainzer Strassea aamukasilta tai iltakuudelta kävellessä puvutonta miestä onkin mahdotonta löytää. Yli viisikymppistä on niin ikään vaikea löytää - Mainhattan kuuluu kauniille ja rohkeille.

Alkutunnelmia Lausannesta

Kaksi viikkoa on tullut täyteen Lausannessa, ja sen kunniaksi on ensimmäisen blogipäivityksen aika. Aika on mennyt mukavasti ranskan intensiivikurssia käydessä, vaihtareihin tutustuessa ja byrokratian kanssa säätäessä — keskimmäisen kanssa kuitenkin selvästi mukavimmin. Ranskan intensiivikurssia on vielä viikko jäljellä. Sen jälkeen on väliviikko ja oikeat kurssit alkavat käynnistyä 20. syyskuuta. Väliviikon lähden viettämään Frankfurtiin.

Lausanne ei ole mikään suurkaupunki. Asukkaita on itse kaupungissa noin 130 000, lähialueet mukaan lukien yli tuplasti. Keskusta on kuitenkin varsin tiivis, joten kunnon kaupunkitunnelmaa löytyy. Näin keskustan laitamilla asuvana paikat ovat jo ehtineet tulla tutuiksi, ja kaupunki tuntuu ylipäätään mukavan käsiteltävän kokoiselta.

Kaupunki on todella mäkinen, minkä uskoin varsinaisesti vasta päästyäni tänne. Googlen Street View välitä ihan kaikkea ja kavereiden juttuihin piti toki suhtautua kalajuttuina. Esimerkiksi pyöräily järven rannasta tänne keskustaan on pitkän ja jyrkän nousun takia aika lailla pois laskuista. En olekaan vielä hankkinut pyörää, vaikka kova uho siihen oli ennen tänne tuloa. Hyötyliikuntaa pyöräilemällä on saanut kaupunkipyörillä, joihin EPFL:n opiskelijakortilla on ilmainen rajattu käyttöoikeus.

Nousevaan rinteeseen rakennetussa kaupungissa on toki se hieno puoli, että huikeita maisemia Genevejärvelle saa ihastella muualtakin kuin rannalta. Tässä näkymä Sauvabelin-kukkulan näkötornista kaupungin yli Genevejärvelle:

Tämä viikonloppu on ollut sateinen. Tänään on tullut vettä koko päivän, eikä päivän sisällä sateen loppua odoteltua ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä lenkille sateeseen. Lauantai-illan huumaakin viilensi lähes koko illan jatkunut sade. Eilisenä iltapäivänä sentään pääsi vähän kiertelemään kaupunkia ilman sadekamppeita. Jännä yllätys oli törmätä yllättäen läheisessä Mon-Repos'n puistossa ulkoilmajousikonserttiin!

Ensivaikutelmia Frankfurtista - Sachsenhausen

Takana on kolme päivää Frankfurtissa, joten nyt voisi olla aika kirjata ylös ensivaikutelmia kaupungista. Tähän mennessä kuva kaupungista on muodostunut erittäin positiiviseksi! Voisin jopa sanoa yllättyneeni.

Majoitun seuraavat 6 kuukautta Frankfurtin eteläisessä lähiössä eli Sachsenhausenissa.  Kovan googlettamisen perusteella osasin odottaa mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa, enkä todellakaan joutunut pettymään. Sachsenhausen tuntuu jopa yhteisölliseltä paikalta - katujen varsilla on hedelmäkojuja ja ravintoloita sekä baareja, joihin on helppo pysähtyä. Eilen löysin erään puolalaisen tytön kanssa tien Alt-Sachsenhauseniin eli 24/7 Oktoberfestiin! Kaikesta huolimatta hotellin lähistö on erittäin rauhallista aluetta.

Alla vähän fiiliskuvaa Sachsenhausenista - pakko tykätä!

Meiltä joen varteen on matkaa noin 2km, ja jokivarsi illalla ansaitsee oman postauksensa. Jatkossa lisää siitä ja Mainhattanista sekä ehkä vähän töistäkin :)