sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Heidelberg

Eilen tehtiin kuuden muun harkkaritytön kanssa päiväreissu Heidelbergiin. Monet olivat mainostaneet kaupunkia näkemisen arvoisena, matka oli siedettävän pituinen, lauantaiksi oli luvattu hyviä kelejä eikä lauantaille ollut muutakaan ohjelmaa. Hyppäsimme siis junaan.



 Saksalainen julkisen liikenteen hinnoittelupolitiikka on jotain todella kummallista. Esim. Frankfurtin joukkoliikenteessä kuukausikortin hinta on 76e mutta sakko liputta matkustamisesta on 40e, eli kiinni pitäisi jäädä 2 kertaa kuussa jotta jäisi tappiolle, eikä tarkastajia näe missään. Kuitenkin jos seurueessa joillakin on kuukausilippu, voi heidän seurassaan matkustaa luvalla liputta iltaisin ja viikonloppuisin. Toisaalta junamatkailu on keskimäärin aika hintavaa, mutta ryhmälipuilla voi reissuun päästä todella halvalla. Koko päivän voimassa olevan Schönes Wochenende -lähijunalipun 5 hengelle saa 39 eurolla, eli meidän 100km suuntaansa olleelle reissulle tuli hintaa yhteensä 8 euroa per naama. Jos oltaisiin ostettu oma lippu jokaiselle niin hinta olisi ollut 23e. Suuntaansa. Mitä?


Napattiin siis halpa ja täsmällinen juna Frankfurtista Schvetzingeniin, josta matka jatkui bussilla Heidelbergiin. Kaupunki on yksi niistä harvoista, jotka selvisivät lähes vahingoitta sodasta, ja keskiaikaisine keskustoineen ja 1300-luvulla perustettuine yliopistoineen nähtävää riitti. Heidelbergissä sattui vielä olemaan jotkut paikalliset festarit, joiden ruokakojuja hyödynsimme ahkerasti.


Heidelberg on ehkä tunnetuin siellä sijaitsevasta rauniolinnasta. Jokseenkin tuusan nuuskaksi tuo laitos tosin meni jo 30 vuoden sodassa, eli ihan tuoreimmillaan se ei ole ollut enää hetkeen. Vuorella sijaitsevasta linnasta oli kuitenkin todella messevät näkymät yli kaupungin, ja kaupunki vaikuttaa kunnostavan hiljalleen linnaa hieman parempaan kuntoon. Ikäväksemme samaan aikaan paikalle pölähti 40 korealaista mummoa, jotka tukkivat kaikki kulkuväylät, emmekä päässeet tarkastamaan ihan jokaista linnan nurkkaa.


Linnan lisäksi kaupungissa ilahdutti paikallinen Heidelberger-olut sekä entisten hevostallien edullinen lounasbuffet. Frankfurt taitaa lopulta olla saksalaisella mittapuulla aika kallis kaupunki, vaikka entistä espoolaista kieltämättä lämmittääkin 4 euron sushitakeaway (jonka tilaan nykyään saksaksi).


Noin arkirintamalla gradunteko on vihdoin napsahtanut käyntiin oikein toden teolla, motivaatio on kova ja työteho kovempi. Mieluummin sitä kirjoittaa kuin katsoo saksaksi dubattua Futuramaa. (Alla olevassa kuvassa saksalainen viinitynnöri)



P.S. SA pääsi taas elementtiinsä eilen, kun junan kuuluttaja HUUSI kolmeen otteeseen mielestään väärällä pysäkillä pois jääville ihmisille! Holhoavaa? Ehkä. Avuliasta? Todellakin. Ystävällistä? .....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti