Emme vaihtarikavereideni kanssa mahtuneet tänään järjestettävälle EPFL:n vaihtariyhdistyksen reissulle Aletschjäätikölle, koska kysyntä oli vähemmän yllättäen valtava: onhan kyseessä 23 km pitkä Alppien suurin jäätikkö. Olimme jo alkaneet juonia omatoimista reissua jäätikölle. Täydellinen tilaisuus reissuun kuitenkin tarjoutui, kun tapaamamme paikallinen, taustaltaan hollantilais-italialainen, EPFL:n opiskelija kutsui meidät haikkaamaan jäätikölle tätinsä alppimajalta käsin. Pakkasimme saksalaisen kaverimme Volvon lyhyellä varoitusajalla ja lähdimme perjantai-iltana ajamaan kohti Valais'n kantonin itäosaa.
Nousimme iltayhdeksän aikaan köysiratahissillä noin kahden kilometrin korkeuteen Bettmeralpin autottomaan kylään, jossa isäntämme alppimaja sijaitsee. Vietimme iltaa pastaa tankaten ja alppitunnelmasta nauttien. Pimeässä maisemat eivät vielä hahmottuneet, mutta aikaisen aamuherätyksen jälkeen leuka kalahti alppimajan parvekkeeseen:
Aamupalan jälkeen oli aika lähteä taipaleelle. Säästimme heti alkuun voimiamme ja nousimme hissillä Bettmersee-järven korkeudelle. Siitä alkoi varsinainen haikki. Nousimme vuoren harjanteelle ja kuljimme parin sadan metrin korkeudella jäätiköstä olevaa polkua jäätikön myötäisesti. Reissu oli yhteensä noin 20 kilometrin haikki vaihtelevassa maastossa metsästä karuun kasvittomaan vuorenrinteeseen. Nousuja ja laskuja kertyi muutama sata metriä. Ohuessa vuoristoilmassa pienikin nousu sai ihmiset puuskuttamaan, mikä oli minulle uusi kokemus. Aikaisemmin olin haikannut vuoristomaastossa Juravuorilla Geneven lähellä, mutta siellä 500-1700 metrin korkeudessa eroa ilmassa ei huomannut. Kaikkine ruoka-, lepo- ja maisemien ihailutaukoineen reissuun meni noin kymmenen tuntia.
Sää oli upea ja jäätikkö vielä sitäkin upeampi. Tällä alueella on vielä kasvillisuutta ihan metsäksi asti:
Reissun varrelta löytyi myös karumpaa maastoa.
Reissu oli kyllä loistava. Hienossa maastossa mieli lepäsi ja vaihtarikavereihin tuli tutustuttua entistä paremmin. Jotain jäi myös seuraavaan kertaan: uintireissu alppijärvessä ja tapaamiemme herrasmiesten suosittelema bhutanilaisten asiantuntijoiden insinööritaidolla rakennettu Euroopan suurin (tai jotain) riippusilta jäivät väliin ajanpuutteen takia. Isäntämme vieraanvaraisuus jäi mieleen erityisen hienona asiana, ja siitä hänelle vielä näin anonyymisti kiitokset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti