sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Eka kouluviikko, Frankfurt ja Mitfahrgelegenheit

Eka varsinainen opiskeluviikko EPFL:ssä on nyt ohi. Se on ollut vähän sellaista eri luennoilla juoksemista, koska valitsin alkuun enemmän kursseja kuin mitä aion lopulta ottaa. Kurssikuvauksen perusteella kurssista ei paljoa voi sanoa, joten aloitusluentoja on nyt tullut käytyä. Osa kursseista on osoittautunut täysosumiksi, osasta minulta puuttuu ratkaiseva määrä esitietoja ja osa taas on asiaa, jotka olen jo moneen kertaan opinnoissani kolunnut. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa eka luento jää viimeiseksi. Sopiva setti opintoja alkaa hahmottua.

Vajaa viikko Frankfurtissa oli mukava, vaikka kaupungissa ei turistimielessä niin hirveästi mielenkiintoista ole. Mieleen jäi erityisesti keskiviikon afterwork-bileet EKP:n alakerrassa sijaitsevassa Living-baarissa. Baariin tullaan noin kuudelta sisään, maksetaan kuuden euron pääsymaksu ja syödään buffet-pöydästä kolme ruokalajia. Kalja maksaa neljä euroa. Noin iltaysin aikaan buffet-pöydät raivataan pois ja bileet räjäytetään käyntiin. Lähiseudun pankkiirit ja muut pukuihmiset bailaavat armotta alkuillan ja lähtevät aikaisin kotiin tutimaan. Tehokasta!

Tässä kuvassa öinen EKP:n Eurotower, taustalla häämöttää alakerran Living.


Matkustin Frankfurtiin ja takaisin kimppakyydillä, jonka löysin vaihtarikaverini suositteleman Mitfahrgelegenheit-palvelun kautta. Palvelussa voi tarjota ja hakea liftejä ja se toimii eri Euroopan maissa — miksi ei Suomessa? Palvelua suositellut saksalainen vaihtarikaverini matkustaa Lausanne-Ffm-väliä samasta syystä kuin minä: hänen poikaystävänsä asuu Ffm:ssä. Kyytien myötä kävi ilmi, että myös Frankfurtista kotoisin oleva kuskimme on vaihtari EPFL:ssä. Jos aikataulut käyvät yksiin, autoja saadaan siis täyteen mukavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti