Luminen Lausanne

Täällä Lausannessa on satanut eilen ja tänään ihan kunnolla lunta, kohottaa mukavasti joulutunnelmaa! Kävelin tänään EPFL:ltä pois järvenrantaa pitkin ja otin kännykkäkameralla kuvia lumisista maisemista matkan varrella. Oikea kamera ei sattunut olemaan mukana, mutta taitaa noistakin jotenkin selvää saada.

Tässä ollaan vielä EPFL:n naapuriyliopiston, Lausannen yliopiston eli UNIL:n kampuksella. Bongaa kuvasta haikara!


Genevejärven Ranskan puoleinen vastaranta oli sumun ja pilvien peitossa eikä Alppeja näkynyt ollenkaan. Näyttää pikemminkin merenrannalta.



Kansainvälisen olympiakomitean päämaja.


Jo muinaiset roomalaiset tykkäsivät hengailla Genevejärven rannalla. Lousonnan (1500-2000 asukasta ajanlaskun alun tienoilla) raunioita.


Lopuksi vielä paikallista osaamista aurinkosähkön integroinnissa opiskelija-asuntolan seinissä.

Joulu lähestyy

Joulua pukkaa ja viimeinen viikonloppu Lausannessa ennen joulua on menossa. Monilla kavereilla on menossa tiukat loppurutistukset opintojen kanssa: viimeisten projektitöiden DL:iin huhkimista ja monilla on myös osa tenteistä ennen joulua. Minulla on kaikki tentit vasta tammikuussa varsinaisella tenttikaudella. Nyt ennen joulua voin siis ottaa opintojen suhteen suht rennosti ja aloittaa tentteihin työstämisen uudenvuoden jälkeen.

Edellisestä blogipäivityksestä on päässyt vierähtämään jo kuukausi. Viimeisen kuukauden meininkejä ei kuitenkaan kannata jättää bloggaamatta, joten tässä parhaat palat:

25.-27.11. Riina kävi näillä näkymin viimeistä kertaa Lausannessa. Emme aio jatkaa toistemme luo reissaamista tammikuussa, koska vietän kuitenkin helmikuun Frankfurtissa ennen muuttoa Hollantiin maaliskuun alussa. Sain sieltä todella mielenkiintoisen dippapaikan aurinkoenergiatutkimuksen parista!

Marraskuun vikalla viikolla sain lopultakin valmiiksi viime kesältä paketoimatta jääneen erikoistyön, joka oli hieman piikkinä lihassa vaihdossa ollessa. Sen paketointiin tarvittiin jonkin verran istumista Rolex Learning Centerissä, mutta duunaus kannatti, kun lopputulokseen pystyi olemaan tyytyväinen.

3.12. kävimme parin vaihtarikaverin kanssa pienellä panimolla nimeltä Docteur Gab's Lausannen lähiössä. Olimme kuulleet siitä hyvää parilta muulta vaihtarilta ja olimme juonineet siellä käymistä. Meillä kävikin tuuri, kun juuri sinä päivänä jolloin olimme ajatelleet siellä käydä, siellä sattuikin olemaan jouluoluen julkistusbileet.

Paikalla oli osittain panimon tyypeistä koottu autotallibändi soittamassa indierokkia ja hyvät tarjoilut. Kuten tavallista, panimon tuotteita sai maistella vapaasti, mutta siihen toki sisältyy moraalinen velvollisuus ostaa jotain. Lisäksi bileiden tiimoilta tarjolla oli erilaisia joululeivonnaisia ja kuumaa olutta, joka oli olutversio paikallisten glöginkorvikkeesta, vin chaud'sta eli glühweinista eli kuumasta viinistä. Eli kuumaksi lämmitettyä olutta ja mausteita. Aika erikoinen setti, ei sitä olisi halunnut yli yhtä kupillista juoda. Bileissä oli tosi hyvä meininki ja sinne kerääntyi paikallisen lähiön porukkaa lähestulkoon vauvasta vaariin. Panimo on kuulemma opiskelijoiden pyörittämä, mutta toiminta oli kuitenkin selvästi ammattimaista, en tiedä sitten mitä opiskelijoita ovat. Mukaan totta kai tarttui muutama pullo.

Hieman harmittaa ettei panimolla tullut otettua kuvia, kun kädet täyttyivät siihen tahtiin tarjoiluista. Tulomatkalla kuitenkin kuvasimme: tässä minä ja toinen suomalainen vaihtari Patrik poseeraamassa tuliaisten kanssa. Paikka oli varsin ylärinteessä, ja päivä sattui olemaan aika kirkas, joten Genevejärven yli oli hienot näköalat kuten kuvasta näkyy.


6.12. oli tietenkin Suomen itsenäisyyspäivä, jota juhlimme suomalaisten vaihtarien kanssa katsomalla kampuksella Linnan juhlia isolta näytöltä ja nauttimalla suomalaishenkisiä juomia. Mukana oli myös norjalaisia ja kanadalaisia. Keskiviikkona 7.12. oli vaihtarien kaudenpäättäjäisbileet, jouluraclette. Bileet olivat sitsimäiset pöytäjuhlat ja niiden jälkeen tanssijatkot. Juotavaa riitti toki kuten opiskelijabileissä kuuluu. Raclette on sveitsiläisten toinen iso juustoherkku fonduen lisäksi. Erityistä puoliympyrän muotoista raclettejuustoa sulatetaan pinnalta ja sulaa juustoa kaavitaan lautaselle perunoiden ja suolakurkkujen kylkeen. Juuston sulaminen ei ole mitenkään nopeaa, joten bileet olivat slow food -henkiset.

9.-11.12. kävin viimeistä kertaa Frankfurtissa Riinan luona ennen joulua. Frankfurthan on aika arkinen kaupunki, mutta sieltäkin löytyy todellisia yöelämän helmiä. Kovasti mainostetaan, että kaupungin laitamilla oleva yökerho Cocoon olisi Euroopan jumputusbilepaikkojen parhaimmistoa. Se on minulta ja Riinalta vielä testaamatta, mutta lauantaina kävimme baarissa nimeltä Balalaika, joka oli todella persoonallinen paikka. Se on nimensä mukaisesti ollut muinoin slaaviteemainen baari, mutta sen on 1960-luvulla ostanut New Yorkista Frankfurtiin syystä tai toisesta päätynyt musta amerikkalainen laulajanainen, joka pyörittää sitä edelleen ja oli paikalla silloinkin kun siellä kävimme. Baarissa on piano ja kitara, joita jokainen saa soittaa. Kun asiakkaiden soitto ja laulu alkaa, taustalla soiva jazz-musa laitetaan pois. Joskus jopa itse omistajanainen äityy laulamaan, ja silloin kuulemma kaikkien asiakkaiden pitää olla hiljaa tai jotain tosi ikävää tapahtuu. Paikan persoonallisuutta lisää se, että vaikka paikka on jossain vaiheessa 50-vuotista historiaansa muuttanut nykyisiin tiloihin, vanha slaavilainen sisustus on edelleen paikallaan, ja paikkaa luulisi ensi silmäykseltä itäeurooppalaistyyliseksi oluthuoneeksi. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos Frankfurtiin bisnesreissuillaan eksyy.

Hieman laimeampaa musabaarimeininkiä nähtiin Lausannessa 12.12., kun menimme erään toisen suomalaisen harrastajarumpalin, joka on juuri aloittanut tehdä väikkäriä EPFL:ssä, kanssa käymään Lausannen yliopiston baarissa, siellä kun mainostettiin olevan jamit. Eihän siellä mitään jameja ollut mainostuksesta huolimatta, lava oli tyhjä ja taustamusa soi ihan normaalisti. Kummallista. Kaljaa sieltä kuitenkin sai.

Viime torstaina oli paikallisen perustieteiden tiedekunnan (matikka, fyssa, kemma) vuoden lopettajaisbileet. Bileet olivat Espanja-teemaiset ja kolmannen vuosikurssin matemaatikoiden järkkäämät. Ne olivat tosi hyvin järkätyt ja meininki oli jopa yllättävän hyvä! Siellä nähtiin flamenco-tanssishow'n lisäksi myös tiedekunnan vanhemman henkilökunnan härkätaisteluesitys, jossa yksi tieteilijä oli pukeutunut matadoriksi ja muutama muu puski kohti tätä lehmäpuvuissa.

Tänään on sadellut hieman lunta täällä Lausannen korkeuksillakin ensimmäistä kertaa. Maahan lumi ei kuitenkaan jää, ollaan sen verran matalalla. Korkeammalla olevissa lähiöissä asuvat kaverit ovat raportoineet, että siellä on nähty pientä lumiharsoa maassa asti.

Pitkän bloggauksen päätteeksi pari eilisellä jouluostosreissulla otettua valokuvaa lähiseudulta. Tässä on näkymä asuinkatuni järven puoleisessa päässä olevien rappusten yläpäästä järvelle. Ranskan puolen kylät näkyvät hyvin, mutta alpit jäävät pilvien peittoon.



Tässä taas lähistöllä oleva komea synagoga. Vieressä on hieno libanonilainen ravintola, jossa kävimme kerran Riinan kanssa syömässä, tosin vain take-away-puolella. Varsinainen ruokaravintolapuoli näyttää siltä, ettei sinne opiskelijan kannata mennä. Alkusyksystä mietin, että synagogassahan olisi siistiä vierailla, mutta sinne ei taida päästä kuin ryhmien kanssa ennakkovarauksella.

Zermatt ja Randa

Näin loppusyksystä oli taas aika lähteä vuorille viikonlopuksi katsomaan maisemia ja kipeyttämään lihaksia ennen kuin lumi valtaa kaikki haikkipolut ja on liian myöhäistä. Nappasimme suomalaisen vaihtarikaverin kanssa edullisen hotellitarjouksen Randasta Zermattin läheltä ja hyppäsimme perjantai-iltana junaan. Olimme liikkeellä haikkauskauden ja laskettelukauden välissä, joten hyviä hotellitarjouksia oli tarjolla.

Randaan saapuminen oli perinteinen alppiviikonlopun aloitus: mestoille tullaan, kun on pimeää ja tietää että joka suunnassa on häikäiseviä maisemia mutta ne tajuaa vasta seuraavana päivänä. Majoituimme oikein mukavassa pienessä hotellissa nimeltä Alpenblick. Randa on piskuinen kylä noin 1400 metrin korkeudessa, ja hotellin baari oli selvästi kylän keskus. Baaritiskillä pyöri kylän väkeä mongertamassa käsittämätöntä sveitsinsaksaansa. Tunnelma oli mukavan majatalomainen ja saimme erinomaista palvelua ranskaksi tai englanniksi riippuen siitä oliko ruorissa majatalon emäntä vai isäntä. Hieman saksaakin tuli sönkättyä.

Lauantaiaamuna suuntasimme hotellin aamupalan jälkeen haikkipolulle. Kävelimme ensin noin 15 kilometrin matkan Zermattiin, jossa kävimme hakemassa ruokatäydennystä ja lähdimme nousemaan kohti Matterhornia. Kuvassa näkymä laakson pohjalle Zermattiin reitin varrelta.



Haikkimme loppuhuipennus oli Schwarzsee noin 2500 metrissä. Siellä olimme jo aika lähellä Matterhornia ja saimme komeita kuvia tuosta Sveitsin parhaiten brändätystä vuoresta. Lunta alkoi olla noin 2300 metrin jälkeen, minkä takia iso osa reiteistä oli virallisesti kiinni. Henkilökohtainen päivän aikana jalan nousuennätys tuli korotettua noin 1100 metriin (Randa-Schwarzsee).



Lauantai-iltana lämmittelimme 2,40 frangin Glühwein-pullolla. Ranskankieliset sveitsiläisen tuntevat juoman nimellä Vin chaud, eikä se tosiaan ole sen kummallisempaa kuin (erittäin laadukasta) punaviiniä, sokeria ja mausteita. Lämmittelyn jälkeen vilkaisimme Zermattin yöelämää, joka toi ruotsinlaivojen meiningin vahvasti mieleen.

Sunnuntaina teimme lauantaista reissua lyhyemmän haikin Randan ympäristössä. Nousimme Europahütte-vaellusmajalle 2220 metriin ja jatkoimme vuorenrinnettä pitkin. Rinteiden varjoisilla puolilla polut alkoivat olla jo aika lumisia, ja kapeita ja liukkaita polkuja jyrkässä rinteessä oli välillä vaikea kulkea.

Jouduimmekin hieman lyhentämään alkuperäistä suunnitelmaa, koska osa alunperin suunnitellusta reitistä oli lumen takia suljettu ja myös näytti vaikeakulkuiselta. Laskeuduimmekin takaisin Randaan melko jyrkkää joenvartta pitkin. Reitti oli maisemallisesti loistava, mutta etureidet eivät siitä niinkään tykänneet.



Sunnuntaina nautimme vielä majatalomme keittiön antimista, söin sveitsiläisittäin juustoröstiä, 16 CHF. Sitten olikin jo aika hypätä Lausannen junaan. Ehkä noille haikkipoluille vielä palataan tulevina kesinä kiertämään pitemmäksikin aikaa.

Tämä päivä on kuljettu portaita naamaa irvistellen kipeiden etureisien kanssa. Palautumista reissu vaatii, mutta hieno se oli!

Strasbourg

Vietettiin viime viikonloppu Strasbourgissa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Marraskuun ensimmäinen on Saksassa vapaapäivä, joten otin maanantain vapaaksi jotta ehtisin reissata paremmin. Jyrillä sen sijaan oli koulua normaalisti sekä maanantaina että tiistaina, joten suuntasimme sunnuntai-iltana Lausanneen, josta lähdin takaisin kohti Frankfurttia tiistai-iltana.

 Tultiin siihen tulokseen, että viikonlopuksi on ihan turha lähteä reissuun Tamperetta suurempaan kaupunkiin. On todella kiva voida kävellä joka paikkaan ja vain pällistellä meininkiä ilman, että on kamalaa listaa asioista, joita nähdä eri puolilla kaupunkia. Tässä mielessä Strasbourg on matkakohteena aivan erinomainen: Keskusta sijaitsee noin parin neliökilometrin kokoisella saarella, jonka ehti käppäillä ristiin rastiin moneen kertaan viikonlopun aikana, eikä pakollisia nähtävyyksiä Ranskan suurimman kirkon lisäksi ollut.

Kirkko olikin kieltämättä aika vaikuttava, goottityyliä jylhimmillään. Matalien talojen keskeltä rakennus törrötti aika absurdina näkynä.

 Kirkon ympärillä oli rutkasti perinteistä elsassilaista keittiötä edustavia ravintoloita, joista löytyi meillekin apetta. Aivan erityisen paikan sydämissämme sai Michelin-oppaan suosittelema Weinstub, jonka savulohi-rösti"hampurilainen" piparjuurisoosilla (15e) oli aika mieletön. Alsacen viinitkin oli aika jees. Tietää olevansa viinialueella, kun talon viinejä on 8, kaikille alueen olennaisille rypäleille piti nääs olla omansa. Plussaa siitä, että viinin annoskoko oli 25cl.

Sunnuntaina tsekattiin vielä pakolliset euroinstituutiot ennen lähtöä Lausanneen. Juna-asemalla partioivat aseistautuneet maastopukupoliisit, mikä oli aika friikkiä, eikä TGV:n vaunu- tai paikkanumerointi auennut meille ei-ranskalaisille (numerointi alkoi 30:stä nousten 90:een, ja epätoivo alkoi iskeä kun omissa lipuissamme oli numerot 23 ja 24. Olisi tietenkin pitänyt arvata, että 90. jälkeen tulevat numerot 1-29.), mutta onneksi perille kuitenkin päästiin. Lausannessa olikin sitten näinkin syksyistä:



Tulisin kyllä hulluksi tuossa kaupungissa, en tajua miten mummot lähtevät sinne viettämään eläkepäiviään kun ostoskatuja pitää nousta lähes nelivedolla selvitäkseen jyrkistä rinteistä. Mutta onhan siellä aika hienoa. Omaan mielenlaatuun kyllä kuitenkin sopii paremmin Saksan siisteys ja pedanttius.

Lopuksi suositus: Jos satut Hesseniin ilman sen kummempaa ohjelmaa, vietä ilta Taunus Thermessä! Oltiin siellä eilen parin harkkaritytön kanssa rentoutumassa rankan kolmepäiväisen työviikon jälkeen. Mieletön japanilaistyylinen sisustus, kunnon saunat (vettä ei tosin saa heittää, höh!) ja 32-asteinen höyryävä ulkoallas. Varmasti paikka on vielä mielettömämpi talvella vaikkapa lumisateessa.

Suomalaisena ulkomailla

Koska katson olevani edustava otos koko Suomen kansasta (ja vastaavasti täkäläisten tuttavieni olevan vastaava otos muista eurooppalaisista), tässä muutamia huomioita siitä, miten nolaat itsesi toimimalla kuin suomalainen. Kaikki alla olevat keinot on testattu ja toimiviksi havaittu.

1. Tee hassuja ilmeitä kun puhut. Tätä on vaikea ymmärtää näin sanallisesti, mutta kokeilepa vaikka peilin edessä sitä, miltä näytät, kun ilmehdit esimerkiksi, että et tiedä vastausta. Tyhmiä ilmeistä harrastavat suomalaiset ja italialaiset, muiden mielestä naaman vääntely näyttää ääliömäiseltä.

2. Vastaa kysymykseen "how are you?" ihan oikeasti. Mikä tahansa yli kahden sanan vastaus on ilmeisesti väärin.

3. Tule kutsutuksi juhliin ja noudata järjestäjän toiveita tuomisista. Aivan erityinen virhe on kysyä, mitä emäntä / isäntä toivoo sinun tuovan, sillä tällöin hän tietty vastaa, että "ei tartte tuua mitää!" (käännös oma) ja kun et sitten tuo mitään niin saat olla nolo, sillä kaikki muut toki toivat jotain.

Jatkoa seurannee...

Maailman rumin kirjasto...

... on Frankfurtin yliopiston yhteiskuntatieteiden kirjasto. Sanat eivät pysty kuvailemaan paikan karmeutta. Byrokratiasyistä vaati kolme vierailua paikan päällä, jotta vihdoin pääsin lainailemaan gradukirjoja, ja kolmannella kerralla tajusin jo ottaa kameran mukaan.



Olen aina tykännyt kirjastoista, ja yleensä ne tuppaavat olemaan sisältönsä arvolle sopivia paikkoja. Tämän kohdalla joutui kuitenkin hieraisemaan silmiä; ajattelin ensin kyseessä olevan opiskelija-asuntolan (taitaa se olla sitäkin) mutta kirjastohan se siinä.

Alla olevassa kuvassa on rakennuksen aula, viehättävä yhdistelmä uimahallia ja pommisuojaa.

Itse kirjasto sijaitsee 17. kerroksessa (tornissa on 34 kerrosta) ja ensimmäisellä kerralla olin varma, että hissi romahtaa matkan aikana varmaan tuhoon. Huomauttaisin siis vielä, että alla olevassa kuvassa on yliopistorakennuksen hissi eikä sen vessa.

 

Ja tässä sisäänkäynti kirjastoon. Parasta: oranssi ovi.

Itse kirjasto oli kuitenkin olennaisilta osin (eli kirjoiltaan) oikein asiallinen. Jos osaisin saksaa niin kyseessä olisi varsinainen eldorado, sillä globaalin hallinnan hyllystä puolet nimikkeistä oli saksankielisiä. Montakohan suomenkielistä teosta alalla on julkaistu?

Heidelberg

Eilen tehtiin kuuden muun harkkaritytön kanssa päiväreissu Heidelbergiin. Monet olivat mainostaneet kaupunkia näkemisen arvoisena, matka oli siedettävän pituinen, lauantaiksi oli luvattu hyviä kelejä eikä lauantaille ollut muutakaan ohjelmaa. Hyppäsimme siis junaan.

 

 Saksalainen julkisen liikenteen hinnoittelupolitiikka on jotain todella kummallista. Esim. Frankfurtin joukkoliikenteessä kuukausikortin hinta on 76e mutta sakko liputta matkustamisesta on 40e, eli kiinni pitäisi jäädä 2 kertaa kuussa jotta jäisi tappiolle, eikä tarkastajia näe missään. Kuitenkin jos seurueessa joillakin on kuukausilippu, voi heidän seurassaan matkustaa luvalla liputta iltaisin ja viikonloppuisin. Toisaalta junamatkailu on keskimäärin aika hintavaa, mutta ryhmälipuilla voi reissuun päästä todella halvalla. Koko päivän voimassa olevan Schönes Wochenende -lähijunalipun 5 hengelle saa 39 eurolla, eli meidän 100km suuntaansa olleelle reissulle tuli hintaa yhteensä 8 euroa per naama. Jos oltaisiin ostettu oma lippu jokaiselle niin hinta olisi ollut 23e. Suuntaansa. Mitä?

 

Napattiin siis halpa ja täsmällinen juna Frankfurtista Schvetzingeniin, josta matka jatkui bussilla Heidelbergiin. Kaupunki on yksi niistä harvoista, jotka selvisivät lähes vahingoitta sodasta, ja keskiaikaisine keskustoineen ja 1300-luvulla perustettuine yliopistoineen nähtävää riitti. Heidelbergissä sattui vielä olemaan jotkut paikalliset festarit, joiden ruokakojuja hyödynsimme ahkerasti.

Heidelberg on ehkä tunnetuin siellä sijaitsevasta rauniolinnasta. Jokseenkin tuusan nuuskaksi tuo laitos tosin meni jo 30 vuoden sodassa, eli ihan tuoreimmillaan se ei ole ollut enää hetkeen. Vuorella sijaitsevasta linnasta oli kuitenkin todella messevät näkymät yli kaupungin, ja kaupunki vaikuttaa kunnostavan hiljalleen linnaa hieman parempaan kuntoon. Ikäväksemme samaan aikaan paikalle pölähti 40 korealaista mummoa, jotka tukkivat kaikki kulkuväylät, emmekä päässeet tarkastamaan ihan jokaista linnan nurkkaa.

Linnan lisäksi kaupungissa ilahdutti paikallinen Heidelberger-olut sekä entisten hevostallien edullinen lounasbuffet. Frankfurt taitaa lopulta olla saksalaisella mittapuulla aika kallis kaupunki, vaikka entistä espoolaista kieltämättä lämmittääkin 4 euron sushitakeaway (jonka tilaan nykyään saksaksi).

Noin arkirintamalla gradunteko on vihdoin napsahtanut käyntiin oikein toden teolla, motivaatio on kova ja työteho kovempi. Mieluummin sitä kirjoittaa kuin katsoo saksaksi dubattua Futuramaa. (Alla olevassa kuvassa saksalainen viinitynnöri)

P.S. SA pääsi taas elementtiinsä eilen, kun junan kuuluttaja HUUSI kolmeen otteeseen mielestään väärällä pysäkillä pois jääville ihmisille! Holhoavaa? Ehkä. Avuliasta? Todellakin. Ystävällistä? .....

Aletschjäätikkö

Vaihdon ensimmäinen haikkausreissu on tehty!

Emme vaihtarikavereideni kanssa mahtuneet tänään järjestettävälle EPFL:n vaihtariyhdistyksen reissulle Aletschjäätikölle, koska kysyntä oli vähemmän yllättäen valtava: onhan kyseessä 23 km pitkä Alppien suurin jäätikkö. Olimme jo alkaneet juonia omatoimista reissua jäätikölle. Täydellinen tilaisuus reissuun kuitenkin tarjoutui, kun tapaamamme paikallinen, taustaltaan hollantilais-italialainen, EPFL:n opiskelija kutsui meidät haikkaamaan jäätikölle tätinsä alppimajalta käsin. Pakkasimme saksalaisen kaverimme Volvon lyhyellä varoitusajalla ja lähdimme perjantai-iltana ajamaan kohti Valais'n kantonin itäosaa.

Nousimme iltayhdeksän aikaan köysiratahissillä noin kahden kilometrin korkeuteen Bettmeralpin autottomaan kylään, jossa isäntämme alppimaja sijaitsee. Vietimme iltaa pastaa tankaten ja alppitunnelmasta nauttien. Pimeässä maisemat eivät vielä hahmottuneet, mutta aikaisen aamuherätyksen jälkeen leuka kalahti alppimajan parvekkeeseen:


Aamupalan jälkeen oli aika lähteä taipaleelle. Säästimme heti alkuun voimiamme ja nousimme hissillä Bettmersee-järven korkeudelle. Siitä alkoi varsinainen haikki. Nousimme vuoren harjanteelle ja kuljimme parin sadan metrin korkeudella jäätiköstä olevaa polkua jäätikön myötäisesti. Reissu oli yhteensä noin 20 kilometrin haikki vaihtelevassa maastossa metsästä karuun kasvittomaan vuorenrinteeseen. Nousuja ja laskuja kertyi muutama sata metriä. Ohuessa vuoristoilmassa pienikin nousu sai ihmiset puuskuttamaan, mikä oli minulle uusi kokemus. Aikaisemmin olin haikannut vuoristomaastossa Juravuorilla Geneven lähellä, mutta siellä 500-1700 metrin korkeudessa eroa ilmassa ei huomannut. Kaikkine ruoka-, lepo- ja maisemien ihailutaukoineen reissuun meni noin kymmenen tuntia.

Sää oli upea ja jäätikkö vielä sitäkin upeampi. Tällä alueella on vielä kasvillisuutta ihan metsäksi asti:


Reissun varrelta löytyi myös karumpaa maastoa.


Reissu oli kyllä loistava. Hienossa maastossa mieli lepäsi ja vaihtarikavereihin tuli tutustuttua entistä paremmin. Jotain jäi myös seuraavaan kertaan: uintireissu alppijärvessä ja tapaamiemme herrasmiesten suosittelema bhutanilaisten asiantuntijoiden insinööritaidolla rakennettu Euroopan suurin (tai jotain) riippusilta jäivät väliin ajanpuutteen takia. Isäntämme vieraanvaraisuus jäi mieleen erityisen hienona asiana, ja siitä hänelle vielä näin anonyymisti kiitokset!

Eka kouluviikko, Frankfurt ja Mitfahrgelegenheit

Eka varsinainen opiskeluviikko EPFL:ssä on nyt ohi. Se on ollut vähän sellaista eri luennoilla juoksemista, koska valitsin alkuun enemmän kursseja kuin mitä aion lopulta ottaa. Kurssikuvauksen perusteella kurssista ei paljoa voi sanoa, joten aloitusluentoja on nyt tullut käytyä. Osa kursseista on osoittautunut täysosumiksi, osasta minulta puuttuu ratkaiseva määrä esitietoja ja osa taas on asiaa, jotka olen jo moneen kertaan opinnoissani kolunnut. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa eka luento jää viimeiseksi. Sopiva setti opintoja alkaa hahmottua.

Vajaa viikko Frankfurtissa oli mukava, vaikka kaupungissa ei turistimielessä niin hirveästi mielenkiintoista ole. Mieleen jäi erityisesti keskiviikon afterwork-bileet EKP:n alakerrassa sijaitsevassa Living-baarissa. Baariin tullaan noin kuudelta sisään, maksetaan kuuden euron pääsymaksu ja syödään buffet-pöydästä kolme ruokalajia. Kalja maksaa neljä euroa. Noin iltaysin aikaan buffet-pöydät raivataan pois ja bileet räjäytetään käyntiin. Lähiseudun pankkiirit ja muut pukuihmiset bailaavat armotta alkuillan ja lähtevät aikaisin kotiin tutimaan. Tehokasta!

Tässä kuvassa öinen EKP:n Eurotower, taustalla häämöttää alakerran Living.


Matkustin Frankfurtiin ja takaisin kimppakyydillä, jonka löysin vaihtarikaverini suositteleman Mitfahrgelegenheit-palvelun kautta. Palvelussa voi tarjota ja hakea liftejä ja se toimii eri Euroopan maissa — miksi ei Suomessa? Palvelua suositellut saksalainen vaihtarikaverini matkustaa Lausanne-Ffm-väliä samasta syystä kuin minä: hänen poikaystävänsä asuu Ffm:ssä. Kyytien myötä kävi ilmi, että myös Frankfurtista kotoisin oleva kuskimme on vaihtari EPFL:ssä. Jos aikataulut käyvät yksiin, autoja saadaan siis täyteen mukavasti.

(Ruoka)ostoksilla ulkomailla

Jyri oli täällä viikon, siksi ei paljon tullut kirjoiteltua :) Toivottavasti saadaan kuulla Jyrin fiiliksiä kaupungista sekä kimppakyydillä matkustamisesta piakkoin. Nyt kuitenkin ajatuksia saksalaisista ruokakaupoista sekä asiakaspalvelusta.

Ruokaostosten teko yhdelle on vaikeaa jo kotonakin, kun on tottunut hankkimaan ruokaa kahden ihmisen tarpeiksi. Itselleen kun ei oikein viitsi kokata kunnolla, joten viimeisinä viikkoina Espoossakin kauppakassista saattoi kotoa löytyä esim. avokado, raejuustoa ja salsaa, ja siinä se. No, täältä ei saa raejuustoa ja salsaosastoakin edustaa pelkkä Old El Paso (!!), plus avokadot ovat lähimarketissakin Herkun hinnoissa, joten täytyy keksiä jotain muuta. Lisäksi mulla ei ole kämpässä uunia, mikä rajoittaa sekin kokkailuja.

Eniten täällä hämmästytti kaupassa vähäinen etnisten ruoka-aineiden määrä. Tex mexiä edustaa ihan oikeasti puoli hyllymetriä Old El Pasoa, eikä japanilaisia aineksia juuri ollenkaan. Toisaalta kaikkea italialaista on noin puoli kauppaa, toinen puoli on sitten maitotuotteita. Meidän lähi-HITistä löytyy niin monta jogurtti- ja rahkajohdannaista, että on vaikeaa ymmärtää niille kaikille löytyvän eri nimet. Kaupasta ei sen sijaan saa leipää, sillä kaikki ostavat leipänsä leipomoista, joissa leipä ei suinkaan ole halpaa. Ruispalat 1,79 -tarjouksia ei todellakaan ole.

Kun sitten selviydyt kori täynnä maitotuotteita ja pastaa kassalle, kohtaat ilmiön nimeltä Saksalainen Asiakaspalvelija (SA). SA on aivan omanlaisensa ihmistyyppi. SA on varmasti periaatteessa ihan mukava ihminen, mutta ei anna tämän vaikuttaa työhönsä. SA:n tehtävä on olla tehokas olematta ystävällinen. SA:n kanssa kaikki asiat hoituvat, mutta ilman hymyä tai avuliaisuutta. SA tekee kuitenkin monella tapaa elämästäsi helppoa: Baarin plokkari-SA pitää valtavan lasisaavinsa kansa huolta siitä, että tyhjä lasi katoaa pöydästäsi viiden sekunnin sisällä lasin tyhjenemisestä. Samalla hetkellä tarjoilija-SA saapuu poimimaan seuraavan tilauksesi. Kassajono hupenee hetkessä, kun kivikasvoinen SA "palvelee" asiakkaan toisensa jälkeen. Kun pääsee yli SA:n teeskentelemättömästä tehokkuusajattelusta, saksassa asiointi sujuu oikein helposti. Vaikka yhteistä kieltä ei yleensä olekaan.

Mainhattan

Frankfurtin pilvenpiirtäjäaalue sijaitsee keskustan länsiosassa ja tunnetaan myös Mainhattanina. Toisin kuin eräille muille korkeita rakennuksia isännöiville kaupungeille (Lontoo tulee ensimmäisenä mieleen, New Yorkissa en ole käynyt), Frankfurtille pilvenpiirtäjät eivät oikein tunnu itseoikeutetuilta: fiilis on vähän sama kuin jos Kampista yhtäkkiä törröttäisi pilvenpiirtäjäviidakko. Tuntuma tuolla kävellessä on lähinnä se, että johonkin nämä tönöt on täytynyt pystyttää eikä Euroopasta ole tämän varteenotettavampaakaan vaihtoehtoa löytynyt.

Korkein torni täällä on Commerzbankin uusi pääkonttori, joka kuulemma häviää jollekin Moskovan tornille 5m ollen näin Euroopan 2. korkein rakennus. Oman työhuoneen ikkunasta (vain 10. kerros) onkin näkymä erääseen tämän talon lukuisista auloista. Itse istun siis vaatimattomasti 21-kerroksisessa talossa, jonka fiilis on aika lähellä Fortumin tornia. Frankfurtin pilvenpiirtäjissä tuo on piskuisinta luokkaa.

Pilvenpiirtäjiä isännöivät tietysti pankit, joille komeat puitteet ovat tärkeitä. Neue Mainzer Strassea aamukasilta tai iltakuudelta kävellessä puvutonta miestä onkin mahdotonta löytää. Yli viisikymppistä on niin ikään vaikea löytää - Mainhattan kuuluu kauniille ja rohkeille.

Alkutunnelmia Lausannesta

Kaksi viikkoa on tullut täyteen Lausannessa, ja sen kunniaksi on ensimmäisen blogipäivityksen aika. Aika on mennyt mukavasti ranskan intensiivikurssia käydessä, vaihtareihin tutustuessa ja byrokratian kanssa säätäessä — keskimmäisen kanssa kuitenkin selvästi mukavimmin. Ranskan intensiivikurssia on vielä viikko jäljellä. Sen jälkeen on väliviikko ja oikeat kurssit alkavat käynnistyä 20. syyskuuta. Väliviikon lähden viettämään Frankfurtiin.

Lausanne ei ole mikään suurkaupunki. Asukkaita on itse kaupungissa noin 130 000, lähialueet mukaan lukien yli tuplasti. Keskusta on kuitenkin varsin tiivis, joten kunnon kaupunkitunnelmaa löytyy. Näin keskustan laitamilla asuvana paikat ovat jo ehtineet tulla tutuiksi, ja kaupunki tuntuu ylipäätään mukavan käsiteltävän kokoiselta.

Kaupunki on todella mäkinen, minkä uskoin varsinaisesti vasta päästyäni tänne. Googlen Street View välitä ihan kaikkea ja kavereiden juttuihin piti toki suhtautua kalajuttuina. Esimerkiksi pyöräily järven rannasta tänne keskustaan on pitkän ja jyrkän nousun takia aika lailla pois laskuista. En olekaan vielä hankkinut pyörää, vaikka kova uho siihen oli ennen tänne tuloa. Hyötyliikuntaa pyöräilemällä on saanut kaupunkipyörillä, joihin EPFL:n opiskelijakortilla on ilmainen rajattu käyttöoikeus.

Nousevaan rinteeseen rakennetussa kaupungissa on toki se hieno puoli, että huikeita maisemia Genevejärvelle saa ihastella muualtakin kuin rannalta. Tässä näkymä Sauvabelin-kukkulan näkötornista kaupungin yli Genevejärvelle:

Tämä viikonloppu on ollut sateinen. Tänään on tullut vettä koko päivän, eikä päivän sisällä sateen loppua odoteltua ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä lenkille sateeseen. Lauantai-illan huumaakin viilensi lähes koko illan jatkunut sade. Eilisenä iltapäivänä sentään pääsi vähän kiertelemään kaupunkia ilman sadekamppeita. Jännä yllätys oli törmätä yllättäen läheisessä Mon-Repos'n puistossa ulkoilmajousikonserttiin!

Ensivaikutelmia Frankfurtista - Sachsenhausen

Takana on kolme päivää Frankfurtissa, joten nyt voisi olla aika kirjata ylös ensivaikutelmia kaupungista. Tähän mennessä kuva kaupungista on muodostunut erittäin positiiviseksi! Voisin jopa sanoa yllättyneeni.

Majoitun seuraavat 6 kuukautta Frankfurtin eteläisessä lähiössä eli Sachsenhausenissa.  Kovan googlettamisen perusteella osasin odottaa mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa, enkä todellakaan joutunut pettymään. Sachsenhausen tuntuu jopa yhteisölliseltä paikalta - katujen varsilla on hedelmäkojuja ja ravintoloita sekä baareja, joihin on helppo pysähtyä. Eilen löysin erään puolalaisen tytön kanssa tien Alt-Sachsenhauseniin eli 24/7 Oktoberfestiin! Kaikesta huolimatta hotellin lähistö on erittäin rauhallista aluetta.

Alla vähän fiiliskuvaa Sachsenhausenista - pakko tykätä!

Meiltä joen varteen on matkaa noin 2km, ja jokivarsi illalla ansaitsee oman postauksensa. Jatkossa lisää siitä ja Mainhattanista sekä ehkä vähän töistäkin :)

Jumissa lentokentällä...

... päivää ennen lentoa! Vinkki kanssareissaajille: vaikka online-tsekkauksen voi tehdä 23h ennen lennon lähtöä, tavarat voi pudottaa hihnalle vasta edellisenä iltana klo 18. Koska 35 kilon roudailu ympäri pääkaupunkiseutua ei nappaa, totesin, että parempi odotella kentällä kellon lyöntiä.

Olenpa siis ollut Helsinki-Vantaalla jo kohta 3,5h ja puolitoista olisi vielä jäljellä. Onneksi mukana lukemisena on duuniartsu sekä matkaesitteitä. Talvella Vietnamiin? Kun nyt ensin pääsisi laukuista eroon ja Puistolaan.

Kamat pakattu

 Yksi päivä lähtöön. Laukut on pakattu ja Jyri on lähtenyt Sveitsiin jo reilu viikko sitten. Otaniemen kämppä on tyhjennetty ja tavarat roudattu mökille, enää täytyy hoitaa itsensä Saksaan ja lopulta torstaiaamuna töihin. Vähän jännittää, millainen laitos on kyseessä. Ainakin ovella on kuulemma jokaista vastassa metallinpaljastimet, eli turvallisuus otetaan tosissaan.

Tämä on blogi Riinan työsyksystä Euroopan keskuspankissa Frankfurtissa ja Jyrin opiskelijasyksystä Lausannessa, sekä reissaamisesta kahden maan välillä (ja välillä myös kolmansiin maihin).